Äiti kävi kylässä ja toi mukanaan vanhan valokuva-albumin, jonka sisältä löytyi vanhoja luokkakuvia aina päiväkodista yläasteikään saakka. Kohtuullisen mielenkiintoinen katsaus omaan kehitykseen ja hiusteni evoluutioon, aika hurjia ilmestyksiä muutamissa. Ei sitten ihan vähän naurussa pitelemistä. Rehellisesti muistutan hieman sientä yhdessä kuvassa. Parturilla on silloin tainnut olla kattila rajaamassa hiusten reunoja, jota myöten on ollut hyvä leikata. Nize.
Mukana oli myös muutama kuva minusta noin kahdeksan vuotiaana, joista pari tässä yllä. Olen tainnut kulkea täyden ympyrän. Sama tuttu otsis ja tasapitkä kuontalo on koristanut päätä tässä viimeiset vuodet. Ei ihme, että on tuntunut niin kotoisalta!
Nyt kun epätoivoisesti olen kasvatellut tässä pari kuukautta otsista pois, niin alkaa kyllä näitä kuvia katsellessa houkutella pätkäistä se taas siistiksi. On se vaan jotenkin niin helppo. Hiusten kasvattaminen on muutenkin niin hidasta puuhaa ja tällainen "sivuverho-tilanne" ei varsinaisesti helpota oloa. Olisiko sittenkin vanhassa vara parempi? Hiustrendien mukana ei minun ilmeisestikään kannata enää juoksennella, sen on historia nyt ainakin näyttänyt. Parturini kuitenkin on näyttänyt karanneen toviksi tropiikkiin eli tässä olisi parisen viikkoa aikaa pähkäillä päätöksiä.
Lauantai-illan vinkkinä voin sanoa, että kaivakaa vanhat albumit esiin ja ottakaa lasi lempijuomaa, täällä toimii parhaiten punaviini, niin on hymyt ja ehkä jopa kosteat silmänkulmat taattu.
Lauantai-illan vinkkinä voin sanoa, että kaivakaa vanhat albumit esiin ja ottakaa lasi lempijuomaa, täällä toimii parhaiten punaviini, niin on hymyt ja ehkä jopa kosteat silmänkulmat taattu.
-M
No comments:
Post a Comment